Aiemmin tapahtunutta

Halloween-disko 2016

 

Pidettiin 3.11.2016. Lapsia osallistui 150. Niin lapset kuin aikuisetkin olivat pukeuneet upeasti ja vanhemmat olivat tehneet karmaisevan ihania herkkuja buffaan. Tanssia veti viime keväiseen tapaan Friskis & Svettiksen ohjaaja.

Ystävänpäivädisko 2016

Pehmolelunoppiksessa kierrätettiin taas oppilaiden pehmoleluja. Moni ihana karvapallero sai uuden omistajan.
Hiusten liituvärjäys oli suosittua.
Kahvio odottaa asiakkaitaan vähän vaille kuusi.
Tilpehööripöytä valmiina.
Perheet olivat leiponeet taas ihana sydämellisiä herkkuja.
Nam!
Tämän diskon uutuus oli ohjattu tanssi. Friskis&Svettikseksen Niina piti oppilaille innostavan puolituntisen.
Tanssi jatkui vielä pitkään opetuksen loputtua ja oppilaat toivoivat ehdottomasti tanssiopetusta jatkossakin.

Halloween Disko 2015

Järjestettiin lokakuun lopussa oman koulun 1.-4. luokkalaisille. Liikuntasalin remontin vuoksi tapahtuma järjestettiin ruokasalissa, aulatiloissa ja väliaikaisessa ruokailuluokassa. Tapahtuma onnistui kuitenkin hyvin, tilat olivat varsin toimivat, vapaaehtoisia vanhempia oli riittävästi ja lapsia tuli ennätysmäärä!

 

Karkin etsintää kuivien lehtien ja öliöiden joukosta
Ihanan pelottavaa krääsää
Liikuntasalin puuttuessa tilat olivat aiempaa pienemmät, mutta helpommat koristella teeman mukaisesti
Ruokasali toimi tanssilattiana
Vanhemmat olivat leiponeet upeita luomuksia
Limbo oli jälleen suosittu ja oppilaat osoittivat uskomattomia liikunnallisia kykyjä
Diskossa tanssiittiikin
Ikisuosikki muumio

Ystävänpäivädisko 2015

Järjestettiin Masalan koulun 1.-4. luokan oppilaille ja Masalan, Nissnikun ja Kartanonrannan koulujen 5.-6. luokkien oppilaille helmikuun puolivälissä. 

5.-6. luokkalaisten diskojono
Ystävänpäivän kukat kävivät kaupaksi
Sali valmiina juhlaan
Valaistus kunnossa
Muumiokisassa saa käyttää rekvisiittaa
Ledimiekkoja käytettiin paljon muumioinnissa
Ekaluokkalaisten työnäyte
Muumiokisan muumio
Muumio spakaatissa
Mielikuvitus valloillaan
1.-4. luokkalaisten Ystävänpäivän ystävykset

Halloween disko 2014

Järjestettiin Masalan koulun 1.-4. luokan oppilaille lokakuun 2014 lopussa. 

Halloween diskon koristelua lokakuussa 2014
Oppilaiden upeita asuja. 2 parasta palkittiin
Vanhempainyhdistys teki oppilaille kasvomaalaiuksia
Suosittu muumioleikki
Diskon hitti oli valomiekka